Yhyy, last day. Lähtöpäivälle sunnuntaille ei paljon ohjelmaa järkätty. Pöytä saatiin varattua kuitenkin Huippukokin Mario Batalin ravintolaan Otto. Otto sijaitsee Fifth Avenuen alkupäässä, ensimmäisessä talossa One Fifth Avenue. Ehkä joku saattaa muistaa jutun missä olin räpsinyt kyvia rakennuksesta ja kirja One Fifth on juuri kyseisestä talosta mukamas kertova kirja. Ottoon saa varailla pöytää hyvissä ajoin jos sinne mielii mennä. Dinner taitaa olla aika hintava, mutta päivällä hinnat suotuisemmat. Batali on tietty tunnettu pizzoistaan. Ja sitä toki halusin testata, samantyylistä pizzaa mitä hänen kirjassaan? Teemme pohjan aina hänen ohjelmaan, todella hyvää!
No nyt sitten testasin ihan ravintolan pizzaa ja oli kyllä äärimmäisen hyvää, mutta erinlaista mitä kokkikirjassa.
Kotimatkan varrelle osui myös Baked by Melissa mini cupcake paikka Union Squarella, sieltä pari herkkupalaa vielä mukaan.
Sittenpäs olikin aika hypätä taxiin ja huristella JFK:n lentokentälle.
Loma oli ihana, juuri sitä mitä hainkin. Ystävien näkeminen puolen vuoden tauon jälkeen, hyvää ruokaa, kulttuuria ja rentoutumista Suomen kuvioista. Olin myös erittäin tyytyväinen matkan pituuteen. Kahdeksan kokonaista päivää oli oikein sopiva.
Bye New York, Don't know when I come back!
Tyttöjenpäivä Helsingissä
1 päivä sitten


























































