29.11.2010

Päivä 6.

Tiesin että sadepäivä oli luvassa ja olinkin varautunut siihen. Olen kolunnut Nykin museoita moneen kertaan, mutta päätin silti suunnata niihin. Heti Metropolitan Museum of Artin avattua 9.30 olin jo ovilla. Suosittu museo on aina tupaten täynnä porukkaa ja siksi siellä on hyvä olla heti aamusta.
Olinkohan käynyt METissä neljä kertaa aiemmin ja siltikin siellä riittää näkemistä, museo on niin valtava ja ainahan siellä on myös jotain erikoisnäyttelyjä.
Ihan ensiksi olisin halunnut nähdä The Costume Instituten, mutta harmikseni se oli suljettu. Olisin halunnut päästä ihailemaan pukuja :(
Kävin sitten seuraavat alueet. Ensiksi Arts of Africa, Oceania and the Americans.





Seuraavaksi Modern Art osasto, siellä oli yksi mielettömän ihana taulu, mutta tyhmä kun olin en ottanut siitä kuvaa, enkä edes muista kenen taulu se oli! Mitähän minä oikein ajattelin!



Kiertelin myös European Sculpture and Decorative Arts osaston, mutta ilman kuvia. :)

Lopuksi vielä Arms and Armor:




Yllä Del Monte soturin haarniska 1590 luvun paikkeilta.



Yllä oleva kuului Englannin kuninkaalle Henry XIII about 1544



Vajaa kolme tuntia kului METissä, ei auttanut kuin lähteä tarpomaan kaatosateeseen. Onneksi olin varustautunyt hyvin. Mulla oli Hunterit mukana, tennareissa olisin ollut aivan pulassa.
Koska vettä tuli taivaan täydeltä päätin jatkaa päivää kulttuurin parissa ja mennä vielä MoMAan.
Sen olen kolunnut moneen kertaan ja koska museona niin paljon pienempi siellä ei montaa aluetta ollut mitä en olisi nähnyt.

Tässä vähän kuvia sieltä:







Momailun jälkeen kävin pikaisesti pizzalla, halusin testata sinkku elämästä tunnetun Ray's pizzan.
 Paikka löytyy 736 7 avenuelta. Paikka oli ihan jees, ihan perus hyvää pitsaa.


Vettä tuli edelleen, mutta ei sentään niin kovaa kuin aiemmin. Oli piipahdettava Bendelille. Mielessä oli kaksi asiaa, mutta harmikseni joulujutut eivät olleet vielä esillä. Viime vuonna nimittäin meinasin ostaa sellaisen lumipallon, siis mitä heilutetaan niin lunta sataa. :D tiedättehän mitä tarkoitan?
Niin Bendelillä on sellaisia söpöillä Bendel aiheilla. Olisin halunnut sellaisen muistoksi, mutta ikävää että ne olisi tullut myyntiin vasta seuraavana maanantaina. Päivällä myöhästyin!
No ei se mitään, toisen haluamani jutun löysin.



Klassikkoraitaisen rannerenkaan. En ole siellä juuri pienempiä nähnyt, mutta onneksi kysyin ja myyjä kaivoi laatikoista hieman pienemmällä ympärysmitalla olevan. Tykkään oikeastaan kaikista Henri Bendelin ruskea raitaisista tuotteista tosi paljon.

Tämän jälkeen lähdin vielä käväsemään SoHossa, ystävälleni pieniä ostoksia Victoria's secretiltä ja sattui myös sopivasti löytymään alesta itselle PINK linjan yoga malliston housut, kivat kotihousut vaikkapa pilates videoita tehdessä. :) Hintaa ei ollut kuin 15 dollaria!!


Kello alkoikin olla paljon ja jalkoja väsyttää, suuntasin takaisin Union Squarelle ja päätin käydä tsekkaamassa uuden Nordstrom Rack outlet myymälän. Mutta mikä pettymys!


White Plainsilla on ollut kyseinen liike parisen vuotta ja siellä oli aina tosi laadukasta tavaraa. Mieheni mm. osti sieltä paljon kivoja Afflictionin paitoja ja farkkuja. Ajattelin siis että voisin löytää sieltä jotain kivaa tuliaista, mutta siellä ei ollut mitään kivaa, jotenkin todella nuhjuisen näköistä tavaraa mistä oli päästävä pois nopeasti. Naisten vaatteeita siellä ei myöskään löytynyt. Yksi kiva musta James Perseen t-paita olisi ollut mutta se oli edelleen tosi kallis. Tyhjin käsin siis pois.


Union Sq. Barnes& Noblesin kirjakauppa on kiva, sieltä lähti mukaan kasa lehtiä. :)

Sekä ABC Carpet& Home liikettä ei voinut ohittaa. Siitä ehkä muistatte juttua aiemmin, kuvia mm. kauniista petauksista. Nyt silmäni nauliintui vintage Vuitton matkalaukkuun/ boxiin.
Olisiko upea pöytänä? =) Hintaa en edes uskaltanut vilkaista, ne on ihan mielettömän kalliita!


Sit olinkin valmis lepuuttamaan jalkojani. Illalla kävimme vielä dinnerillä viereisen kadun ravintolassa Kellari Pareassa.


Erittäin hyvä kreikkalainen ravintola. Ruoka oikein hyvää ja sisustus tunnelmallinen. Ravintola myös Zagat rated paikka vaikka ei se ihan aina senkään mukaan mene onko paikka loistava, yleensä kyllä. :)

Osoite siis 36 E. 20th St. (bet. B'way & Park Ave. S.)

Ja siinpäpäs sekin päivä oli purkissa! Mukava päivä takana.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, toivottavasti poikkeat toistekin. :)

 

traffic counter