Koneelle en ole juuri viikon aikana ehtinyt ollenkaan, joten jutut on ollut vähissä. Eilen säikähdin myös todella koska vanha läppäri ei suostunut enään käynnistymään. Se on vedellyt viimeisiään jo tovin aikaa ja kaikki kuvat oli tietty sillä koneella! Kyllä sydän jyskytti hetken, mutta onneksi lähti käyntiin ja äkkiä kuvat tikulle ja siirto uudelle koneelle. Huh.Viikolla ostettiin uusi läppäri ja opettelen taas kirjoittamaan äät ja ööt! En ole käyttänyt niitä vuosiin joten ne voi välillä unohtua. =)
Mutta joo, nyt takas reissun pariin! Viides päivä keskiviikko alkoi vielä vanhassa kotikaupungissani. Aamusta heti treffasin suomalaista kaveriani, jonka tapasin ihan vika viikoilla jenkeissä. Oli ihana nähdä.
Iltapäivällä täytyi kuitenkin sanoa hyvastit. Miten se voikin olla niin inhottavaa ja haikeaa. Piti ihan tosissaan pitää itsensä kasassa juna-asemalla hyvastejä jättäessä Joannelle. Uuh.
Nykiin päästyä hoipertelin super painavan matkalaukun kans ystavan kämpille. Arvatkaas pukkasko hikeä puskea laukun kans mika painoi ainakin yli 30 kg! Metrossa jne..
Kämpille päästyä vaihtamaan vähän vaatetusta illan ravintolaa ja Broadwayta varten.
Ystäväni oli varannut meille ravintolan hyvissä ajoin. Gordon Ramsayn Maze ravintolaan The London hotellin alakerrassa. Nyt täytyy kyllä hehkuttaa ravintolaa. Se oli ihana paikka, ruoka mielettömän hyvää, annokset sopvan kokoisia ja miljöö kiva. Sisustus oli mieleeni. Laitan tähän linkin, käykää kurkkaa! Vessatkin oli melko luxury. ;) Kuvia ravintolassa ei viitsinyt napsia. Ystäväni tiesi että sieltä on mahdollista saada pre- theatre menu, mikä on hurjan paljon edullisempi mitä normaali dinner menu, sellaiset kannattaa hyödyntää jos mahdollista. Ne ei tuo pöytään niitä menuja, ne pitää tietää. Kannattaa nettisivut tutkailla ensin, siellä kyllä mainitaan kaikki mahdolliset ruokalistat.
Onnistuneen illallisen jälkeen suuntasimme molemmat omien Broadway musikaalien pariin. Minä lähdin Fela musikaaliin. Olin odottanut musikaalia todella paljon.
Hmm, mietteet musikaalista. Noh, olin jotenkin ajatellut sitä mielessäni aivan toisenlaiseksi. Niin se osottautui ehkä hieman pettymykseksi. Mutta oli se upea kokemus tottakait. Perustui 70- luvun tositapahtumiin Afrikkaan. Tanssit oli musikaalissa kylla upeat ja ainahan esiintyjät ovat upea äänisiä, mutta blues musiikki nyt ei ehkä ollut minua.
Seuraava sateinen päivä kului myös osaksi kulttuurin parissa. Palaan pian!
Two Some
9 tuntia sitten




0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi, toivottavasti poikkeat toistekin. :)