Suurin koko kevaan stressin aiheuttaja on ollut asunnon etsiminen paakaupunkiseudulta.
Minahan kirjoitin taalla blogissakin, etta asuntoa etsimme. Ihan uskomatonta kuinka avulias blogissani vieraillut oli. Hanen kauttaan saimme asunnon ja juuri sielta mista haimme.Sain kuvia ja pohjapiirrustusta asunnosta jotta sais vahan kasitysta mita ollaan vuokraamassa. :)
Ensi viikolla kun saavun Suomeen saankin sitten hakea avaimet! Ihan mieletonta! Luulin etta ravaan miljoonissa naytoissa ( jos valinnanvaraa olisi edes ollut ) ja koitan kiireisesti saada meille jonkun kampan alle.
Alan jo vahan odotella, etta paasen asunnon nakemaan ja myoskin tutustumaan alueeseen. En ole nimittain koskaan siella pain edes kaynyt. :)
Minahan muutin suoraan lukion loputtua Helsingin Kallioon ja keskusta onkin erittain tuttu, mutta en asunut siella kuin vajaa 1,5 vuotta ennen kun lahdin opiskelemaan Ouluun. Nyt siis kymmenen vuoden jalkeen palaan etelaan. Hassua, tasta ajasta on ehtinyt asua monella paikkakunnalla ja vielapa nama vuodet taalla. 10 vuotta on loppuunsa melko lyhyt aika.
Saas nahda kauanko siella talla kertaa tulee oltua! :)
Iso satut tata lukemaan joka auttoi meita ihan valtavasti, Iso kiitos sinulle tatakin kautta!
Tyttöjenpäivä Helsingissä
1 päivä sitten


Upeaa, niin ne asiat yleensä järjestyvät!!! :)
VastaaPoistaNoora,
VastaaPoistaNo niinpa, tasta paremmin ei olisi juuri voinut edes menna. :)
Nyt sitten yhta nopsaa tyopaikan saanti, niin kaikki mallillaan. Ensi viikolla alkaakin heti tosissaan toiden haku.
Tätä on varmasti jo kyselty, mutta miksi muutat Suomeen? :)
VastaaPoistaSun blogi on tosi kiva!
-jennie
Moi Jennie,
VastaaPoistaHmm, no syita muuttoon monia. Paallimmaisena perheenperustaminen Suomessa tuntuu paljon mukavammalta,ja tietty kun kaikki on suomessa, perhe ja ystavat.
Mielenkiinnolla odotan miten tanne oikeasti kotiudutaan. tuleeko kaipuu takaisin. :)
Kivaa, tykkaat blogista!Taa tosiaan nyt vain hiljenee ja kun ennatan niin uusi avaa ovensa!